lauantai 3. tammikuuta 2015

Kissahoroskooppi

Vuodenvaihde oli ja meni. Se sujui meillä lutvikkaasti. Noilla ihmisillä oli vieraita, mutta ihan kilttejä vieraita, eikä ne häirinny meitä yhtään, rapsutteli vaan välillä. Me oikeestaan nukuttiin koko ajan. Eikä se joku raketti-juttukaan häirinny meidän unta. Ruokaakin saatiin ajallaan. Kaikki siis hyvin. Voimmekin siirtyä päivän aiheeseen eli horoskooppeihin :)





















Mamma löysi joku aika sitten internetin päättymättömiltä sivuilta kissahoroskoopin. Sen parempaa lähde -tietoa ei asiaan ole, kuin että se on ollut aikanaan jaossa Sheba-kerhon kautta. Nykyään moista kerhoa ei enää liene olemassakaan. No joka tapauksessa ollaan säästelty tätä juttua nyt vuoden alkuun, niinkuin kuulemma ihmisnaisten lehdissäkin on, vuosihoroskooppeja sun muita aina heti vuoden alussa. 

Me ollaan Härkä-kissoja, kiinalaisittain lohikäärmeitä, huih!

HÄRKÄ-kissa  21.4-21.5

Tasainen ja hyväntahtoi-nen härkä sopii ihmisille, jotka voivat tarjota vakaan ja turvallisen ympäristön. Härkäkissa arvostaa mu-kavaa ja rentoa elämää ja inhoaa ristiriitoja ja vaaroja. Se näyttää so-peutuvammalta kuin onkaan, koska se ei vähällä suostu riitelemään ja puolustamaan oikeuksiaan. Pohjimmiltaan härkä on kuitenkin itsepäinen ja kun se on jotain saanut päähänsä,luultavasti sinun on annettava periksi. Ulkonäkö vaikuttaa voimakkaasti härän itsetuntoon. Eurooppa-champion-härän itsetunto onkin yleensä niin korkea,että sen tassut tuskin koskettavat maata.



Olet varmaan jo huomannut, että se on erityisen tarkka puhtaudestaan. Ruokakupin ja hiekkalaatikon on oltava aina tiptop-kunnossa.

Sylissä
Vessavahti, varpaanlämmitin
Härkäkissan omistajana tiedät kertomattakin, että kissasi on ylenpalttisesti hellyyttä janoava pak-kaus, jolta saat paljon rakkaut-ta. Useimmiten kissasi on kaiken lisäksi aikamoinen herkkusuu. Älä silti sorru hemmottelemaan sitä herkkupaloilla tuon tuostakin, vaan pidä huolta sen linjoista. 







Ja sitten vielä tässä ne kaikki muut kissahoroskooppi -merkit:

OINAS-kissa 21.3-20.4
Oinaan tähtimerkissä syntynyt kissa on oikea tulisielu. Tämä omapäisyyttä ja itsevarmuutta huokuva otus pistää tossuusi pientä vipinää. Nukkumisesta se ei paljon piittaa, joten se katsoo oikeudekseen häiritä muidenkin rauhaa. Sen ympärillä pitää olla vilskettä, ja vaihtelua se suorastaan rakastaa herkkuruoista puhumattakaan. Se ei turhia sairastele eikä muutenkaan pienistä nurise. Se on kunnon kaveri, kun sen oikut hyväksyy. Oinaskissojen mielestä maallakin voi olla mukavaa.

Oinas on ystävällinen ja leikkisä kissa,joka haluaa paljon huomiota osakseen. Esittäessään hauskoja temppujaan se katsoo sinuun kysyvästi,ikäänkuin se haluaisi sanoa"katso, mitä minä osaan". Oinaskissa on yleensä seurallinen,mutta se ei tyydy olemaan vain yksi joukosta. Mieluiten se olisikin kissoistasi ensimmäinen. Kun kodissasi käy vieraita,oinaskissasi ilman muuta olettaa,että "se olen minä,jota vieraat ovat tulleet katsomaan,eikä kukaan noista vähäisemmistä otuksista". Parhaiten oinas viihtyy todellisten kissanystävien kodissa.kärsivällisyytesi se tosin saattaa pistää koetukselle.itsellään kun oinaskissalla ei ole sitä lainkaan.



KAKSOS-kissa 22.5-21.6
Kaksonen on kissamaailman ikuinen pentu.se säilyy uteliaana ja leikkisänä vanhoille päivilleen. Silti se on omapäinen ja äkkipikainen kissa, jokas tarvitsee paljon "löysää narua"viihtyäkseen. Kaksoskissa on oiva lemmikki niille,jotka haluavat vaihtelua.et voi koskaan tietää kissasi mielialaa. Se voi hypätä syliisi aina tilaisuuden tullen kehrätäkseen siinä tyytyväisenä. Sitten se hyppää odottamatta pois eikä päästä sinua lähellekään. Kaksoskissan viehättävimpiä ominaisuuksia on sen kyky olla huvittava ja vitsikäs. Kaksonen ei ota elämäänsä turhan vakavasti ja sillä näyttää aina olevan joku hauska temppu valppaassa mielessään.

Nimikin jo sen sanoo, ettei kaksosten merkeissä syntynyt kissa oikein viihdy itseksensä. Se on tyytyväinen kun saa olla koko perheen huomion keskipisteenä ja leikkiä sydämensä kyllyydestä. Kaikki uusi on siitä kiehtovaa. Voit aivan huoletta laittaa sen reviirin uuteen uskoon siirtelemällä huonekaluja paikasta toiseen: tällaista vaihtelua kissaherrasi tai -rouvasi arvostaa suuresti. Kaikki uusi tuo piristystä sen elämään.



RAPU-kissa  22.6-22.7
Hellä rapukissa on täydellinen lemmikki sopuisille ja kotiaan rakastaville ihmisille. Tämä turkkiin verhoutunut,tunneilmastoa mittaava ilmapuntari järkyttyy pahanpäiväisesti,jos kotonasi riidellään. Itse se on rauhallinen ja huomaavainen,eikä turhaan halua rasittaa sinua. Rapu on hyvin siisti kissa.se rakastaa vastasilitettyjä lakanoita sängyssäsi, joka on luultavasti sen mieluisin nukkumapaikka. Saattaisi luulla,että näin rakastettavalla ja herkällä kissalla ei ole paljon tahdonvoimaa, mutta asia on juuri päinvastoin. Rapu vain pystyy vaikuttamaan sinuun niin hienovaraisilla keinoilla, ettet huomaa että se onkin kissa, joka määrää kotonasi.

Rapukissan omistajalle tämä hyväilynkipeä pikku olento tuottaa varmasti monet kerrat suurta iloa. Kaikista kissoista juuri rapukissa viihtyy parhaiten kotinurkissa. Se on onnessaan päästessään perheen ainoaksi lemmikiksi. Tämän samettitassun elämän kiintopiste olet sinä, sen kestosuosikki, ja saat luvan tottua kissasi suorastaan ylenpalttisiin hellyydenosoituksiin. Ja kyllä sillä näyttelijänlahjoja aina sen verran piisaa, että se saa sinut välillä myhäilemään huvittuneesti itselleen.



LEIJONA-kissa  23.7-23.8
Jos todella rakastat ja ihailet kissoja,leijonakissa on sinulle oikea lemmikki. Se on yleväluontoinen ja rohkea kissa,jonka säteily lämmittää koko kotiasi.muihin lemmikkeihin se suhtautuu kuninkaallisen hyväntahtoisesti. Rohkeudestaan huolimatta leijona harvoin alentuu riitelemään. Välinpitämättömästi annettu näpäytys ja arvokas poistuminen yleensä riittää osoittamaan riitapukarille paikkansa. Ennen kaikkea leijonakissa haluaa tehdä vaikutuksen.älä koskaan raahaa leijonaa esille näyttääksesi sitä vieraillesi,vaan anna sen tehdä sisääntulonsa omalla arvokkaalla tavallaan.

Leijonakissa ei anna itseään määräillä, vaan pikemminkin sinun on hyviteltävä sitä ja suostuttava tanssimaan sen pillin mukaan. Se inhoaa talutusremmejä eikä voi sietää tönimistä sinne sun tänne. No kukapa sellaista kestäisi ! Tosin sinuun se suhtautuu kaikesta huolimatta väheksyvästi, vaikka kuinka osoittaisit sille ihailuasi ja hyväksyisit sen ylhäisen aseman. Kyllä se kuitenkin pohjimmiltaan sinua kunnioittaa varsinkin jos heittelet sille herkkupaloja. Tämä leijonan-merkeissä syntynyt kehräävä peto tyytyy vain parhaisiin paloihin. Luksusta sen olla pitää ruokakupissakin !



NEITSYT-kissa 24.8-23.9
Neitsytkissa on oikea valinta, jos olet itse syntynyt neitsyen merkeissä. Se on arka ja syrjäänvetäytyvä. Epäjärjestystä se inhoaa. Neitsytkissa on erittäin viisas, ja sillä on loogista päättelykykyä. Se keksii kyllä keinot päästä käsiksi herkkuihin, jotka eivät suinkaan olleet sille tarkoitettuja. Tämän kissan voi huoletta jättää yksin kotiin milloin vain. Ei se sinulle siitä kaunaa kanna, koska se kyllä keksii itselleen mielekästä tekemistä.

Jos sinun täytyy salata kissa vuokranantajaltasi,neitsyt on turvallisin valinta. Vuokranantaja tuskin koskaan saa tietää kissastasi,joka ei halua tehdä suurta numeroa itsestään - ei ainakaan vieraille. Varo vain hemmottelemasta kissaasi piloille, sillä silloin tarkka neitsyt on vaativa palveltava. Yleensä neitsytkissat haluavat kuitenkin kokea itsensä tarpeellisiksi ja hyödyllisiksi.ne ovat oppivaisia kissoja,jotka haluavat tehdä kaiken perusteellisesti ja taitavasti. Vanhuksille,neitsytkissat ovat erinomaisia seuralaisia. Ne ovat siistejä,aiheuttavat harvoin vahinkoja eivätkä vaadi ylenmäärin valvontaa ja huomiota.



VAAKA-kissa 24.9-23.10
Vaakakissa on ystävällinen, ja sitä on helppo lähestyä. Se nauttii elämästään rakastavan perheen parissa. Olet varmaan pannut jo aikoja sitten merkille, kuinka tämä kissa oikein säteilee tyytyväisyyttään ja hurmaa kaikki viehkeydellään. Kuinka uskomattoman helposti se kietookaan sinut pikku tassunsa ympärille yhä uudelleen ja uudelleen. Voit olla varma, että se palvoo sinua, sillä se seuraa kantapäilläsi kuin varjo.

Vaakakissan elämäntehtävä on tuoda sopusointua ympäristöönsä.se on todellinen nelitassuinen diplomaatti. Vaakakissan hankinta voikin olla parempi tapa välttää uhkaava avioero kuin mikään ammattisovittelija! Sen oma elämä on aikamoista tasapainoilua eri vaihtoehtojen välillä,joita kissa harkiten punnitsee. Vaa'an astrologinen hallitsija,venus,tekee vaakakissan luonteesta viehättävän ja mukavuutta rakastavan. Vaaka ilmaisee tahtonsa yleensä huomaavaisesti ja kohteliaasti.tämän kissan ei tarvitse olla tiukan vaativa,koska se tietää muutenkin saavansa tahtonsa läpi viehätysvoimallaan.



SKORPIONI-kissa 24.10-22.11
Jos kissasi on skorpioni, elämäsi ei sen kanssa ole yhtä ruusuilla tanssimista. Tämä kissa vaikuttaa välinpitämättömältä ja kopealta, mikä sinua tietysti harmittaa, mutta tosiasiassa se on todella pikkusieluinen ja herkästi loukkaantuva. Jos hyväksyt sen elämänohjeen Kaikki tai ei mitään, se osoittaa sinulle usein kiintymystään - ainakin silloin kun se sille itselle sattuu parhaiten sopimaan.

Usein näennäisesti rauhallinen skorpioni on juuri sellainen kissa,joka voi saada sinut vaihtamaan vaikka asuntoasi. Se on yhtä itsepäinen kuin härkä, mutta sille ei riitä että se saa pitää tahtonsa omissa asioissaan, vaan se haluaa myös omistajan muuttuvan mieleisekseen. Skorpioni tuskin pitää väenpaljoudesta. Ennemmin se suosii seurustelua harvojen ja valittujen ystävien kanssa. Skorpioni inhoaa suljettuja ovia.tiedonhaluisena kissana sen täytyy saada selville, mitä oven takana tapahtuu. mitä salaperäisempi olet,sitä uteliaammaksi kissa käy. Valitessasi itsellesi kissaa mieti tarkkaan, ennen kuin lähdet katsomaan skorpionia. Katsottuasi tämän lumoavan kissan silmiin se on myöhäistä!



JOUSIMIES-kissa 23.11-21.12
Jousimieskissa on oikea kyläluuta, joka viihtyy paremmin naapurissa kuin kotona neljän seinän sisällä. Ei silti mitään syytä mustasukkaisuuteen: tämä kissa palaa aina uskollisesti luoksesi. Tämä levoton kulkuri tietää näet tarkalleen, että oma koti on sittenkin paras paikka maailmassa. Jos asut kaupungissa, sinun on tehtävä lemmikillesi rajat selviksi ja huolehdittava, ettei vapautta rakastava mirrisi pääse puikkimaan pakoon edes parvekkeen tai ikkunan kautta. Äärettömän leikkisä jousimieskissa rakastaa lapsia ja lapset sitä.

Jousimies on suoraviivainen kissa, joka ei jaksa paneutua pikkuasioihin. Havaitessaan jotain mielenkiintoista se ampaisee kohteeseensa kuten astrologinen symbolinsa,nuoli. Sillä on niin kiire,ettei ehdi aina kiertää esteitä kuten maljakkoja ja roskakoreja. Jousimies suostuu yleensä jakamaan ruoka-astiansa ja hiekkalaatikkonsa muiden kissojen kanssa - jopa pyytämättä. Se voi olla näet niin kiireinen ja sotkuinen ruokailija,että suuri osa sen annoksesta sinkoilee joka tapauksessa siistimmän kissan,kuten neitsyen,korjattavaksi. Jousimies on hauska ja suvaitseva kumppani rennoille ihmisille.



KAURIS-kissa  22.12-20.1
Kauriskissa yllättää omistajansa kerta toisensa jälkeen ovelilla tempuillaan, piintyneillä tavoillaan ja viehtymyksellään hyvään järjestykseen. Joskus näyttää, että tämä olohuoneen pikku tiikeri pystyy vain juuri ja juuri sietämään sinua kotipesässään. Onhan tämän kissimirrin toimia tietysti hauska seurata (useimmiten) ja varsinkin silloin, kun Madame Kissa tai Monsieur Katti astelee majesteettisen ylväin askelin tarkastamaan oman reviirinsä rajoja. Tämä kissa ei sulata muutoksia asumisoloissaan.

Mitä kauemmin olet tuntenut kauriskissan,sitä enemmän opit sitä arvostamaan. Kauris on paljon seurallisempi kuin miltä se vaikuttaa ensinäkemältä.se ei halua ängetä esille,vaan sillä on malttia odottaa sopivia tilaisuuksia kasvattaakseen arvovaltaansa. Kauris on luonteeltaan suojeleva myös omistajaansa kohtaan.vahtikoira voi olla tarpeeton,kun sinulla on kauriskissa kotonasi. Kauris on myös helppo kasvatettava ja oppii hyväksymään rajoitukset muita kissoja helpommin.toisaalta se ei hevin luovu saavuttamistaan oikeuksista.



VESIMIES-kissa 21.1-19.2
Vesimieskissan kanssa sinulla on usein hätä kädessä. Se livahtaa aivan liian kernaasti omille teilleen. Kyltymätön tiedonhalu ajaa sen toistuvasti vieraille reviireille. Se keksii kyllä taatusti keinot livahtaa kiinnostaviin paikkoihin, kun silmä välttää. Todennäköisesti kurkistat varmuuden vuoksi joka kerta pesukoneen sisälle, ennen kuin laitat pyykit koneeseen, sillä tuo vekkuli olento saattaa paraikaa vetää nokkaunia siellä.

Moni omistaja on joskus epäillyt vesimieskissaansa kuuroksi. Kissa saattaa joskus olla niin syventynyt tutkimaan jotain uutta vekotinta, ettei se huomaa edes suosikkiruokapurkkinsa avaamisen ääntä. Vesimies heittäytyy myös kuuroksi,kun ehdotat sille jotain,mitä kissa ei halua kuulla. Se inhoaa komentelua ja mieluummin ei ole huomaavinaan sitä kuin asettuu avoimeen vastarintaan. Vaikka vesimies on seurallinen, läheisissä suhteissa se voi kuitenkin olla ujo ja varautunut. Se hakeekin turvallisuutta ja yhteenkuuluvuutta mieluummin laajasta tuttavapiiristä. Vesimies on kokeilunhaluinen ja kekseliäs kissa, joka sopii parhaiten boheemille omistajalle.



KALAT-kissa 20.2-20.3
Kalatkissa on salaperäinen. On kiehtovaa seurata, miten tämä samettiturkki reagoi mielialoihisi. Kuinka paljon myötätuntoa siltä riittääkään, että se saa sinut hyvälle tuulelle! Kun se itse vetäytyy kuoreensa, se tahtoo sanoa: Sinä et ole minulle tarpeeksi kiltti! Sitten on sinun vuorosi sovitella. Olet varmasti jo huomannut, että tämä kissa arvostaa kodin lämpöä eikä sen mielestä ulkona ole mikään mukava olla.

Kalakissalla on selvänäkijän kykyjä. Se tietää usein,mitä omistaja seuraavaksi tekee jopa ennen kuin omistaja tietää sitä itsekään. Kala harvoin käskee omistajaansa leikkimään kanssaan tai antamaan ruokaa. Ennemmin se vihjailevasti johdattaa tämän jääkaapille tai leikin ääreen. Jos viesti ei mene perille,kissa odottaa hetkisen,kohauttaa sitten olkaansa ja ryhtyy puuhailemaan jotain muuta. Kalan voimakas itsesäilytysvaisto saa sen varomaan uusia ihmisiä ja kissoja. Kala sopeutuu helposti päiväjärjestyksen muutoksiin ja on ihanteellinen lemmikki epäsäännöllisille ihmisille. Sen koordinaatiokyky on ihailtava.kala ikäänkuin soljuu esteiden yli, kuten astrologinen elementtinsä vesi.


Mitäs kissoja teiltä löytyy? Osuuko horoskooppi kohdilleen?



20 kommenttia:

  1. Pepsi: Minäkin olen härkä. Osuu itsenäisyys ja vessan puhtausvaatimus. Max leijonan ei kyllä osu mikään noista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Härkä -jutut osuu muhun tosin hyvin, me ollaan Pepsi samiksii :) Purr Kurr sanoo KissaKaramelli.

      Maxiin taitaa osua leijona sen verran, että on oman tiensä kulkija (ainakin siis horoskoopin suhteen), niinkuin viidakon kuninkaan kuuluukin :)

      Poista
  2. Oi, horoskooppeja! :) Salainen paheeni... Nuppu on tähtimerkiltään Rapu, ja kuvaus menee aika lailla kohdilleen. Juju taas on Leijona, mutta ei ole rohkea tai nirso, joten metsään meni. Tai sitten sillä on jokin jännittävä nouseva merkki, joka sotkee kuvioita. ;) Jos kiinnostaa, niin meidän blogista löytyy viiltävät analyysit sekä kissojen tavallisesta horoskoopista että kiinalaisesta horoskoopista! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin NeitiC:n kohdalla taitaa olla jotain "nousevia juttuja" sotkemassa, kun ei niin osu :)

      Poista
  3. :-) Omatoimisesti päätetyn synttäripäivän mukaan Pipsu ja Miiru ovat myös härkiä. Aika hyvin osuu, varsinkin tuo vakaan ympäristön tarve ja herkut <3!

    VastaaPoista
  4. Ahhahaha Ruffen kanssa meni ihan nappiin, se on nimittäin skorppari!! Cocon kanssa meni nappiin vaan tuo alempi säkeistö, se on jousimies :---) Kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva tutustua blogistanian kissoihin näinkin :)

      Poista
  5. Friedekin on härkä-kissa. Osui aika hyvin, on itsepäinen, hellyydenkipeä ja rakastaa herkkuja (tai rakastaisi, jos voisi niitä syödä) ;)

    Figo taas on oinas, ja se ei osunut niin hyvin. Ystävällinen ja leikkisä se kyllä on, mutta ei varmasti tule vieraita katsomaan ensimmäisenä, eikä häiritse muiden unta. Temppujen tekemistä se rakastaa myös, ja on kunnon kaveri, mutta enemmän se on vakaa ja mutkaton, kuin rämäpää seikkailija.

    Hauskoja horoskooppeja yhtä kaikki :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikin suorastaan kammottavaa, jos kaikki natsais :)

      Poista
  6. Hauskoja :D Täällä on vesimies Sulo ja tulossa skorpioni Namu.

    VastaaPoista
  7. Meidän pojat on sitten härkiä ja Nekku leijona. Poikien kohdalla tuo luonnekuvaus on kyllä ihan ok, mutta Nekku taitaa sitten olla enemmän nouseva tai laskeva tai mitä niitä on, en kyllä sitä tuosta kuvauksesta löytänyt....Toisaalta, Nekku on syntynyt 23.7 ja ravun kuvaus olis just sille, joten se on varmaan enemmän rapu...
    Hauska horoskooppi...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onneks ne nousevat ja laskevat merkit antaa vähän elävyyttä elämään. OIisi aika pelottavaa, jos yks horoskooppi määrittäis kaiken..

      Poista
  8. Oma horoskooppini ihmispuolella (jousimies) menee yhdeltä oleelliselta osalta pieleen ja se teema toistuu jokaisessa jousimieshoroskoopissa - nimittäin matkustus ja seikkailut. Mie en tykkää matkustaa pitkiä matkoja ja rutiinit on tärkeitä, seikkailut on usein semmoisia mitä pyrin välttämään. :D Muuten osuu pitkälti kohdilleen, mutta ärsyttää kun se matkustus on vähän kuin jousimieheyden ydin. :D

    Kisujen horoskoopit osui ainakin osittain kohdilleen. Haiku on oinas ja suhteellisen tulisielu + aina ensimmäisenä vieraitakin vastassa sekä on samassa huoneessa missä ihmisetkin. Leikkiminen ja huomionsaanti on tärkeää Haikulle.

    Nora on leijona ja kuninkaallisuuden osalta meni nappiin. :D Ja toki, Nora on pieni päivänsäde. Mutta sitä saa käsitellä miten vain ja tyttö nauttii.

    Raku on skorpioni ja ainoastaan väenpaljous ja suljetut ovet (silloin kun joku on toisella puolen) piti paikkansa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mäkin olen jousimies :) Mua risoo eniten ne jousimiehiin yhdistetyt hevoset ja uhkapelit. Mä pelkään hevosia todella, enkä IKINÄ pelaa edes yksikätistä tai mitä ne nyt onkaan....En tykkää riskeistä yhtään!

      Poista
  9. Olen aikanaan Annille päättänyt syntymäpäivän, kun ei noiden löytökissojen synttäreistä tiedä. Päiväksi päätin 25.5, koska se kuullosti kivalle, oli keväällä (kissan oletettiin olevan saapuessaan noin 1½v) ja vanha, jo edesmennyt, kissani oli syntynyt samana päivänä (muistaakseni, hän kun syntyi -88, ei voi muistaa tarkkaan). Vaan eipä kyllä mennyt horoskooppi yhtään nappiin! Ei oikein mikään satu kovin lähelle, jos joku olisi valittava, ottaisin ehkä neitsyen, vaikkei Anni kyllä ole arka tai syrjäänvetäytyvä, eikä herkut juuri maistu joten ne saa olla rauhassa, edes ruokakaapin ovea ei tarvitse lukita. :D
    Anni on kuitenkin huomaamaton, ei riko eikä sotke paikkoja, ei vaadi juuri mitään, on fiksu ja nopea oppimaan asioita, joko opettamalla tai ihan opettamattakin. Vanhemmaksi tultua Annista on tullut myös seurallisempi, sylissä viihtyvämpi ja oman kodin rauhaa arvostava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään tarvitse ruokia eikä herkkuja piilotella eikä lukita. Jotkut käy syömässä märkäruoatkin pussien läpi, mutta ei onneksi meillä. Kiva että Anni on alkanut viihtyä sylissä :)

      Poista
  10. Pena on rapu ja aika hyvin tuo osuu kohdilleen tuo horoskooppi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sinua onnellista, kun saat olla kiintotähtenä ja kestosuosikkina Penan kaltaiselle hurmurille :)

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit